Opettajan henkinen olemus

Opettaja on yksi kaikkein pyhimmistä ja salatuimmista käsitteistä. Opettajuus edustaa askelmaa ihmisen henkisen evoluution portailla. Jokainen oppilaan pyrkimys yhteyteen Opettajan kanssa johtaa korkeimpien lakien tuntemiseen.

Henkisen Opettajan hahmolla on erityisen tärkeä paikka Elävässä Etiikassa. Opettajuus sinänsä on moninkertainen symboli, joka viittaa yhteen kosmoksen peruslaeista: Korkeimman ts. hengen ja alemman, ts. materian vuorovaikutuksen lakiin. Koko ihmiskunnan historiaa tarkastellaan henkisen opettajuuden prisman läpi, jolloin korkeat ja henkistyneet olennot ottavat kantaakseen epätäydellisten ja lihallisten olentojen ohjaamisen taakan. Opettaja on hengen prinsiipin ruumiillistuma. Tuo hengen prinsiippi johtaa hitaan ja jäykän materian, ts. ihmismassojen ontologiseen eli olemukselliseen täydellisyyteen. Tässä kohdass Elävä Etiikka poikkeaa tärkeällä tavalla monista oikeaoppisista uskonnoista. Esimerkiksi kristinuskossa Jeesus on ainoa ja ainutkertainen Hengen poika. Toista ei ole eikä voi olla. Elävässä Etiikassa Jeesus on myös Hengen poika – ihmiskunnan henkinen Opettaja, mutta hän ei ollut ensimmäinen eikä tule olemaan viimeinen. Henkiset Opettajat tulevat aika ajoin maan päälle tuomaan ihmisille kauneuden, rakkauden ja totuuden valoa. Ilman sellaisia energiaimpulsseja ihmiskunnan historia olisi mahdollisesti pysähtynyt jo alkuvaiheessaan.

Keitä sitten ovat nämä henkiset Opettajat? Heitä olivat niin Zarathustra, Mooses, Buddha, Lao-tse kuin Kristuskin, Muhammed, Sergei Radonezhilainen tai Fransiskus Assisilainen jne. Nikolai Roerich on omistanut heille kokonaisen maalaussarjan.

Kyseisissä maalauksissa on kuvattuna toinenkin tärkeä idea – uskontojen ja henkisten opetusten ykseys. Niillä on yhteinen lähde. Roerichit ja heidän Opettajansa eivät asettaneet uskontoja vastakkain keskenään, vaan pyrkivät niiden synteesiin.

Kun puhumme Opettajasta, tarkoitamme sillä suurta Järjen maailmaa – kaikkia korkeita olentoja, jotka työskentelevät ihmisten sielujen hyväksi ja kohottamiseksi. Kaikki valosta peräisin olevat ideat, kaikki tieto ja kulttuuri saavat kiittää heitä olemassaolostaan. He ovat johtaneet ihmiskunnan pois vuosisatojen pimeydestä ja ohjaavat sitä kohti valaistunutta tulevaisuutta. He innoittavat ihmisiä ja työskentelevät ihmisten keskellä ja yhdessä ihmisten kanssa näkyvästi ja näkymättömästi. Tänä aikana on päättymässä pitkä ketju kulttuureja, joille on ollut ominaista alaspäin meneminen – ihmiskunnan loittoneminen suuresta Järjen keskuksesta eli Jumalasta. Nyt se on saavuttanut äärimmäisen rajan, ja sen on käännyttävä; käännettävä elämän ohjauspyörää ja lähdettävä uudelle tielle, ylöspäin suurta elämänlähdettä kohti.

Opettajat tulevat näyttämään ihmiskunnalle uuden tien, jolla on yleisinhimillistä merkitystä ja joka perustuu rakkauteen, veljeyteen ja ihmisten väliseen samanarvoisuuteen. Se on elävä voima, joka auttaa sytyttämään sydämet, valaisemaan mielet ja joka antaa tahdonvoimalle uuden sykäyksen. Tuo elävä impulssi muutta ihmisten tietoisuuden juuriaan myöten. Se kykenee ohjaamaan ihmiskunnan kohti uusia näkymiä.

Ja todellakin, Intian kulttuurin aamunkoitteessa ilmestyy Rama, josta virtaa uutta henkistä voimaa intialaisiin heimoihin, mikä auttaa heitä luomaan uuden elämän, uuden tieteen, musiikin, runouden ja arkkitehtuurin. Egyptin kulttuurin aamunkoitossa on Hermes, joka tuo uusia henkisiä ideoita ja herättää ihmisten sielussa voimia, jotka sittemmin löytävät ilmaisunsa Egyptin kulttuurissa. Persian kulttuurin alkulähteillä seisoo Zarathustra, juutalaisen kulttuurin Mooses ja kreikkalais-roomalaisen kulttuurin alussa Orfeus.

Jumalallinen tulee esiin jaksoittain, rytmin lain mukaisesti. Ihmisen täytyy olla valmis vastaanottamaan se, ts. täytyy olla harmoniassa sen kanssa pystyäkseen käyttämään sitä hyvää, mitä se tuo tullessaan.

”Joka kerta, kun hyveet vähenevät ja paheet ovat voitolla, minä tulen auttaakseni ihmiskuntaa” – julistaa Krishna Bhagavadgitassa.

Joka kerta, kun tämä meidän maailmamme kasvunsa ja uusien olosuhteiden seurauksena tarvitsee uutta järjestystä, siihen suuntautuu voima-aalto. Ja koska ihminen toimii kahdella alueella – henkisellä ja materiaalisella – niin nuo voima-aallot suuntautuvat molempiin tasoihin. Materiaalisen tason puolella Uudella ajalla päärooli on ollut Euroopalla, kun taas henkisellä tasolla päärooli on koko historian kuluessa ollut Aasialla.

Itämailla ja erityisesti Intiassa opettaja ja ohjaaja on mitä korkeimmin kunnioitettu ihminen. Häneen suhtaudutaan kuin Jumalaan. Intialaiset kunnioittavat jopa isää ja äitiä vähemmän, koska vanhemmat antavat vain ruumiin, kun taas opettaja näyttää tien pelastukseen. Siellä sanotaan: me olemme Opettajan lapsia, hengessä synnymme opettajasta.

Nykyaikana ihminen tarvitsee taas uutta henkistä järjestystä. Meidän aikanamme, jona materiaaliset ideat ovat kunniansa ja voimansa huipulla ja ihminen on vaarassa unohtaa jumalallisen luontonsa, koska on tullut riippuvaiseksi materiasta ja voi muuttua pelkäksi rahantekokoneeksi, uutta järjestystä tarvitaan hajottamaan kaiken päällä roikkuvat materialismin pilvet.
Opettaja ilmestyy juuri tällaisella hetkellä, niin kuin hän on aina ilmestynyt ihmiskunnalle käänteen tekevinä hetkinä. Hän tuo tietoa, voimia ja työskentelytapoja, joita tarvitaan edessä olevalla tiellä. Sen tiedon perustalle rakennetaan uusi kulttuuri!

Meidän maailmamme on järjestetty niin, että siinä vallitsee työnjako. Olisi mieletöntä väittää, että yksi ihminen voi ja että hänen pitää omistaa kaikki. Kuinka lapsellisen tietämättömiä me olemmekaan! Lapsi voi ajatella, että hänen nukkensa on ainoa asia, mitä kannattaa toivoa koko maailmankaikkeudessa. Samoin kansakunta, jolla on suuri materiaalinen voima, ajattelee, että se on ainoa mitä kannattaa toivoa, ja että ainoastaan se on sivilisaatiota, ja että jos on olemassa muita kansoja, jotka eivät haali materiaalisia asioita ja joilla ei ole materiaalista voimaa, niin sellaiset kansat eivät ole elinkelpoisia ja että niiden olemassaolo on hyödytöntä. Toisaalta joku kansakunta voi ajatella, että materialistinen sivilisaatio vasta hyödytön onkin. Idästä on jo kuulunut ääni, joka sanoi maailmalle: jos ihmisellä on kaikkea auringon alla, mutta hänellä ei ole henkisyyttä, niin mitä hyötyä siitä on? Sellainen on itämainen luonne ja se toinen on länsimainen luonne.
Kummallakin luonteella on oma suuruutensa, kummallakin on oma kunniansa. Uusi järjestys, jonka on määrä koittaa, harmonisoi ja yhdistää nämä kaksi ihannetta.

Idän ihmiselle hengen maailma on yhtä todellinen kuin lännen ihmiselle tuntemusten maailma. Hengessä ihminen saavuttaa kaiken mitä tarvitsee, kaiken mitä halajaa, kaiken mikä tekee hänen elämästään todellista.

Nikolai Roerichin maalaukset on omistettu ihmisen hengen avautumiselle. Kun sielu herää syvästä materiaalisen elämän unesta, se kääntää aina katseensa ylös, hengen korkeuksiin. Vuoret ovat heränneen ihmissielun ja samalla jumalallisen maailman symboli. Ne ovat pyhä paikka, jonne ihminen nousee hakemaan voimaa ja valoa maanpäälliselle tielleen.

Eikä kyse ole pelkästään huipulle nousemisesta. Nouseminen tarkoittaa sisäistä liikettä, joka on samankaltainen kuin ulkoinen liike.

Vuoret symboloivat oppilaan tietä. Sillä tiellä oppilas voittaa materian pysähtyneisyyden, kasvattaan luontonsa korkeimpia voimia, laajentaa ajattelunsa ja ideoidensa horisonttia ja saavuttaa sydämensä puhtauden.

Aika, jolloin Opettaja tulee ihmisten luo, elää heidän keskellään ja yhdessä heidän kanssaan, on poikkeuksellinen. Opettajasta tulee keskus, jonka ympärillä alkavat toimia uudet voimat ja ideat, ja alkaa rakentua uusi elämä.

Ihmissielut vastaavat tuohon uuteen elämään, ja vasta silloin tapahtuu ihme – alkaa uuden maailman luominen. Elämä ja tieto ovat yhtä, ja jokainen tietoa etsivä on elämän oppilas.

Me olemme oppilaita tänään. Muut ovat sitä huomenna. Kummallakin on sama tie edessään, ja ennenpitkää kaikki lähtevät sille samalle tielle.

Tien kulkemiseen tarvitaan tietoa, joka on valo, ja tie itse on sen tiedon soveltamista. Opettaja jakaa sitä runsain mitoin. Hän luo meille pienen maailman, tarvittavat olosuhteet ja ympäristön, ja yhdessä hetkessä toteuttaa tulevaisuuden elämän.

Ihmiset väittävät usein, että ilman Opettajaa voi kehittyä. Kuitenkin, kun ihminen alkaa kehittyä ilman Opettajaa, hän valitsee kaikkein helpoimman tien, joka ei muuta häntä mitenkään, vaan sallii hänen pysyä koko ajan yhtä epätäydellisenä kuin ennenkin ja antaa hänen kuvitella kasvavansa henkisesti. Mutta, kun Opettaja ohjaa ihmistä, hän ei anna ihmisen pettää itseään, vaan ohjaa hänen kehitystään ehkä ennenkaikkea vaikeaan suuntaan. Silloin ihmisen luonteesta kitketään pois sellaisia piirteitä ja epätäydellisyyksiä, joita hänen on hyvin vaikeaa ja kivuliasta kitkeä itse, tai joita hän ei halua työstää, ja vaikka työstäisikin, niin petkuttaa usein itseään ajatellen, ettei niitä tarvitsekaan kitkeä pois.
Opettaja lukee ihmisten sydämet. Vaikka kysymystä ei esitetäkään, Opettaja tietää, mitä sanoa.

Elävässä Etiikassa puhutaan paljon ajatuksen merkityksestä:
Harva ymmrätää ajatuksen voimaa. Intiassa ihminen vetäytyy luolaan rukoilemaan ja meditoimaan ja siellä ajattelee jonkin suuren ajatuksen. Vaikka hän kuolisi sinne luolaan, niin ajatus tunkeutuu luolan seinämien läpi, värähtelee avaruuden läpi ja lopulta valloittaa koko ihmissuvun. Niin suuri on ajatuksen voima.
Älkää sen tähden kiirehtikö ilmaisemaan ajatuksianne toisille. Hankkikaa ensin jotakin, mikä on ilmaisemisen arvoista.

Vain se opettaa, jolla on jotakin sanottavaa, sillä opettaminen ei ole vain puhumista. Opettaminen on tiettyjen oppien välittämistä. Opettaminen on vuorovaikutusta. Jokainen Opettajan sana on täynnä voimaa ja valoa. Ihmiset tulevat tuhansien kilometrien päästä nähdäkseen ja kuullakseen tällaisia hämmästyttäviä henkilöitä.
Tärkeää ei ole se, mitä sanotaan ja vielä vähemmän tärkeää on kieli, jolla puhutaan. Tärkeintä on puhujan persoona, joka ilmenee kaikessa, mitä hän sanoo. Jokainen meistä törmää tähän asiaan aika ajoin.

Joskus käy niin, että kuuntelemme loistavia puheita ja suurenmoista loogista päättelyä, mutta unohdamme heti kotiin palattuamme. Voi käydä myös niin, että kuulemme pari sanaa hyvin yksinkertaisella kielellä sanottuina, ja ne sanat käyvät sydämeemme ja niistä tulee osa meitä itseämme. Ne jättävät meihin pysyvän jäljen. Jotta sanoilla olisi kuvatun lainen voima, ihmisen tulee laittaa niihin koko personansa, ja siinä persoonassa täytyy myös olla suuri voima.

Jokainen oppimisprosessi on antamista ja saamista: opettaja antaa, ja oppilas saa. Mutta opettajalla täytyy olla jotain annettavaa, ja oppilaan täytyy kyetä ottamaan vastaan.

Haluan tänään kiittää omia Opettajiani ja kaikkia kohtaamiani hienoja ihmisiä. Heitä ovat Natalja Nikolaevna ja Valerija Pavlovna – opettajia Jumalan armosta. He opettivat samaan aikaan neljää luokka-astetta, koska meitä maalaiskoulun oppilaita oli vain kymmenen henkeä ja olimme kaikki eri ikäisiä.

Käytyäni koulua kahdeksan luokkaa muutin Riikaan opiskelemaan. Olin silloin 15-vuotias, ja tunsin olevani itsenäinen ja kaikkeen kykenevä. Elämä ei käsitellyt minua silkkihansikkain edes lapsena, vaan koettelemukset olivat ankaria.

Vuonna 1988 kohtasin Opettajani. Hän oli keskimittainen ja suoraryhtinen. Hänellä oli hartioille yltävät hopeanvalkoiset hiukset ja parta. Hänen kasvonsa olivat kauniit ja niiltä kuvastui sisäinen rauha ja voima. Silmät hymyilivät ja loistivat aitoutta ja hyvyyttä. Hän käytti vaatimatonta harmaata papinkaapua. Kohtaaminen oli minulle unohtumaton. Silmäni kyyneltyivät ja koko keskustelumme ajan kuivasin silmiäni.

Hän oli poikkeuksellisen hyvä ihminen ja minulle hän oli toinen isä. Joskus hänen katseessaan näkyi äidillinen lempeys, joskus taas isällinen voima ja hyvyys. Välillä hänen katseestaan virtasi korkeamman maailman aurinkoinen ilo, mutta välillä siinä kuvastui koko ihmiskunnan murhe. Opettaja piti päänsä suorassa, ja hänen käyntinsä oli kevyttä ja vapaata. Takaapäin katsottuna hän näytti nuorelta mieheltä. Hänellä oli pehmeä miellyttävä ääni, ja hän puhui yleensä hiljaisella äänellä.

Jumalanpalveluksen pidettyään hän kävi katsomassa sairaita ja yksinäisiä vanhuksia tai jäi kirkkoon keskustelemaan ihmisten kanssa.

Surevia hän lohdutti, epäileviä rohkaisi, epätoivoon joutuneille hän antoi uuden innon työhön, sairaille osoitti parannuskeinon. Aina hänen luokseen tuli ihmisiä, jokainen oman kipunsa, ongelmiensa, sairauksiensa ja ristiriitojensa kanssa. Hän kuunteli jokaista kärsivällisesti ja tarkkaavaisesti. Hän osasi ajaa synkät pilvet pois, keventää raskasta oloa, lähettää valonsäteen tieltä eksyneelle, ojentaa auttavan kätensä heikolle, puhaltaa uutta uskoa sen menettäneelle, auttaa sairasta. Hän teki suurta ja vaikeaa työtä, jossa tarvittiin kärsivällisyyttä, voimaa ja ennenkaikkea rakkautta.

Välillä ihminen tuntee tarvetta raottaa sieluaan jollekin toiselle ja kertoa kivustaan. Mutta on vähän niitä, jotka osaavat kuunnella, sillä kyky kuunnella, aivan samoin kuin kyky puhua, on Jumalan lahja. Opettajan isä Vasili osasi näyttää parhaat ohjeet elämälle vertausten, tarinoiden ja satujen kautta. Ihmisten heikkouksien vastapainoksi hän asetti hyveet, uskonpuutteen vastapainoksi uskon, teeskentelyn ja valheen vastapainoksi totuuden, vihan vastapainoksi rakkauden. Hän käänsi kielteisen myönteiseksi. Monet ihmiset tulivat hänen luokseen hakemaan neuvoa, apua ja parannusta. Niitä, jotka sisimmässään uskoivat ja olivat valmiit palvelemaan Jumalaa, hän auttoi sanan, katseen, kosketuksen ja ajatuksen avulla riippumatta siitä, oliko avuntarvitsija läsnä vai jossain kaukana.

Opettaja suositteli luonnonmukaisia parannuskeinoja: ravintoa, vettä, ilmaa ja valoa. Rakkaudella vastaanotetut auringon säteet ovat kaikkein terveellisimpiä keholle ja ne rauhoittavat sydämen ja virkistävät hengen. Kerran hän kutsui minut mukaansa käymään Pühtitsan luostarissa, ja varhain aamulla menimme metsään kuuntelemaan satakielen laulua. Oli ihana aamu ja aurinko oli vasta nousemassa. Kulkiessamme isä Vasili kertoi minulle elämästään, luonnosta, siitä, miten hän itse löysi Jumalan, omista opettajistaan ja ohjaajistaan. Kunnioitin ja rakastin häntä suunnattomasti. Esittelin kaikki ystäväni hänelle. Kävimme usein kirkossa, ja jumalanpalveluksen jälkeen isä Vasili tarjosi meille teetä ja vastaili kaikkiin kysymyksiimme, välillä laski leikkiä. Isä Vasili teki paljon työtä. Hän teki mielellään kaiken itse omilla käsillään. Hän itse korjasi ja muurasi kirkon uuneja, maalasi, korjasi kirkon kattoa, korjasi itse kaivon, keräsi yrttejä ja teki niistä uutteita. Hän eli yksinkertaista elämää.

Minulle ja ystävilleni hän opetti parantamaan ihmisiä kohottamalla omia ajatuksia ja tunteita korkeammiksi, rukouksella, ja joissakin tapauksissa paastoamalla.
Hän neuvoi: ajatusten, tunteiden, halujen ja kehon puhtaus on terveyden perusta. Elä ja kulje aina rakkaudessa.

Opettajan tulemisen aikakauden erityispiirteitä

Kaikki uskonnot odottavat Opettajan tulemista. Maailman Opettaja on ilmestynyt vuosituhansien aikana eri nimillä, eri kansojen parissa. Kuitenkin hänen julistamansa ideat, elämä ja tieto eivät ole rajoittuneet yhteen kansaan tai aikakauteen. Ne ovat aina olleet koko ihmiskunnan omaisuutta.

Yksittäisten kansojen ja koko ihmiskunnan kultturien historialliset kaudet ovat jotakin elävää. Niille ovat ominaisia samanlaiset syklit ja kehitys kuin eläville olennoille. Aluksi ne hedelmöityvät, syntyvät, kasvavat, saavuttavat kukoistuksensa, ja tuotuaan ilmi niille ominaiset henkiset ja materiaaliset arvot, ne väistyvät seuraavien aikakausien tieltä, joissa on syntyjään vielä korkeampi sisäinen potentiaali.

Ihmiskunta on ikiaikaisen kehityksensä aikana kokenut monien aikakausien aamunkoiton ja päivänlaskun. Jokaisella aikakaudella on omat tehtävänsä ja saavutuksensa suuressa jumalallisessa suunnitelmassa, ja vain siten ne voi ymmärtää.

Yksittäisen kulttuurin saavutukset voidaan arvoida sen mukaan, mikä suhde ihmisellä on ikuisiin jumallisiin prinsiippeihin – rakkauteen, viisauteen ja totuuteen. Kun ihminen menettää yhteyden niihin, hänen elämästään häviää kaikki mieli, hän tuntee sisäistä tyhjyyttä, kadottaa oikean suunnan elämässään ja päätyy umpikujaan. Silloin ollaan pysähtyneisyyden ajanjaksossa. Liike tapahtuu suljetussa kehässä.

Siitä hetkestä lähtien ihmisen elämästä alkaa kadota valo ja vapaus. Hänestä tulee kevytmielinen. Hän kieltää henkiset arvot, jumalallisen järjen, ikuisen elämän ja eksyy tieltä kohti täydellistymistä. Hänen sisimpänsä täyttää epäilys ja tyytymättömyys. Hänestä tulee epäilevä ja vihamielinen kaikkia kohtaan. Vähitellen pelko valtaa hänet. Sellaisessa tilassa ihminen on vaarassa menettää vapautensa. Sillä hetkellä suuresta elämänlähteestä tulee uusi aalto ja impulssi, joka sysää ihmisen liikkeelle pysähtyneestä tilasta. Hänen elämäänsä tulee uusi raikas virtaus, joka on täysin uusi. Koska ihminen ei ymmärrä sitä mikä on uutta, hän vastustaa sitä. Siitä hetkestä alkaa taistelu, liike ja tuhoutuminen ulkoisessa ja sisäisessä elämässä, niin henkilökohtaisessa, yhteiskunnallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Vanhassa jo tehtävänsä täyttäneessä elämässä tapahtuu sama lahoaminen kuin orgaanisessa maailmassa. Kuitenkin tuo tuohoutuminen osoittaa, että siihen elämään alkaa tulla uusia energioita, uusia voimia ja uusia olosuhteita.

Nyt ihmiskunta on käymässä läpi juuri tuollaista kriisiä. Sillä on edessään tentti. Kaikilla elämänalueilla tapahtuu voimien polarisaatiota ja alkaa eriytyä kaksi juonnetta – vanha ja uusi. Tieteen, taiteen, uskonnon, yhteiskuntaelämän alueilla – kaikkialla vanha taistelee uuden kanssa.

Tieteessä ihminen on saavuttanut materiaalisen maailman rajat. Ihminen on tutkinut sitä, hankkinut siitä tarkkaa, selkeää ja systemaattista tietoa, ja siten luonut olosuhteet materialismin kukoistukselle, joka on vanhan elämän lopputulos.

Samalla ihminen on ollut kosketuksissa toiseen maailmaan, joka on materiaalisen maailman rajojen tuolla puolen – se on näkymätön henkinen maailma. Tämä on horjuttanut ihmisen uskoa materialismiin –se on uusi asia. Kemia, fysiikka, matematiikka ja biologia ovat arasti ja epävarmasti astuneet sisään niille tuntemattomaan maailmaan. Tänään huomattavat matemaatikot tutkivat neljännen ulottuvuuden ongelmaa. Tutkimuksen kohteeksi on noussut elämä kuoleman jälkeen. Uusi tutkimus keskittyy ihmisen näkymättömään puoleen, kuudenteen aistiin. Alkuaineita on onnistuttu muuttamaan toisiksi ja materiaa hajottamaan. Kaikelle tälle löytyy käyttöä. Ihmisen eteen avautuu uusia ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Biologia tutkii elävän solun lähettämää erityistä säteilyä, elimistön luovia voimia ja elävää magnetismia. Tieteelliselle ajattelulle on avautumassa uusi tie, joka johtaa ihmisen materiaalisen maailman massiivisten muurien ulkopuolelle.

Sosiaalisessa elämässä voidaan havaita samanlaista polarisoitumista. Nykyajalle on ominaista luokkataistelu ja taistelu ihmisen oikeuksien puolesta, ja toisaalta syntyy henkisiä liikkeitä, jotka edustavat veljeyden ja rakkauden ajatusta.

Kansainvälisissä suhteissa on toisaalta vielä vallalla pyrkimys voimaan perustuvaan herruuteen, joka aiheuttaa kilpailuhenkeä, epäluottamusta ja vihaa, ja toisaalta on syntymässä idea kansojen lähentymiestä ja yhteiselosta, jossa suuret ja vahvat auttavat pieniä ja heikkoja.

Kaksi voimaa taistelee keskenään – vanha ja uusi. Vanha yhdistää ihmisiä kilpailun ja toisten hallitsemisen kautta, uusi rakkauden ja veljeyden avulla. Näiden kahden prosessin välinen voimasuhde ei ole tasaväkinen. Vanha on voimakas, mahtava ja itsevarma. Se on loppuun käyty prosessi, jolla on kypsät, selkät ja määritellyt muodot. Uusi on vasta syntymässä. Se on tuskin havaittavissa, ja sillä on epäselvät ääriviivat, mutta se on täynnä elämää, sillä se kantaa tulevaisuutta.

Elämä tulee maailmankaikkeuden suuresta älykkäästä keskuksesta. Sillä on oma rytminsä, jossa on vuoksi ja luode. Jokainen tällainen aika edustaa tiettyä aikakautta. Kun uusi jumalallinen aalto tulee, se koskettaa kaikkea. Kaikki olennot kaikkein pienimmistä kaikkein suurimpiin ovat sen vaikutuksen alaisia – niin kasvit, eläimet, kuin ihminenkin ja mineraalit sekä alkuaineet. Jumalallinen aalto kantaa itsessään uuden kulttuurin voimia ja alkioita. Ne kehittyvät ja kantavat hedelmää tuossa aallossa. Kun aalto alkaa toimia, ikuiset totuudet alkavat taas loistaa horisontissa. Pimeys vaihtuu valoon, epäusko uskoon, epätoivo toivoon, viha rakkauteen.

On sanottu: Elävän jumalan sana tulee, ja se muuttaa kaiken, sillä Jumalan sana on elävä ja toimiva. Opettaja uhraa aina oman henkensä aikakauden toteuttamiseksi. Hänen tuomansa voimat muovaavat aikakauden alun ja antavat impulssin sen toteuttamiselle. Ihmiskunnan nerot ja erityisten lahjakkaat sielut samoin kuin miljoonat nimettömät työntekijät osallistuvat puolestaan pienempien historiallisten ajanjaksojen luomiseen ja toteuttamiseen.

Jokaisen kulttuurin alussa tulee taivallinen lähettiläs, joka yhden kansan kielellä antaa uudelle konkreettisen sanallisen ilmauksen. Hänen sanoistaan voimme nähdä ikuisen rikkauden, joka tulee suuren älyn maailmasta. Jokainen opettajista on näyttänyt meille omalla elämällään, minkälainen uuden kulttuurin ihmisen tulee olla. Heidän elämänsä on ollut symboli sille kulttuurille, jota he ovat evankelioineet.

Maailman opettaja ilmestyy vain suurten poliittisten, taloudellisten ja intellektuaalisten ristiriitojen aikakausina näyttäen tien ulos niistä kohti älykästä kulttuuria. On koittanut hetki, jolloin menneisyydessä vaikuttaneiden suurten opettajien tekemä ihmisten mielten, sydämen, tahdon, sielun ja hengen valmistelu löytää konkreettisen ilmauksen ja toteutuu siten, että ihmiskunta astuu uuteen elämään.

Tänään rakkaus tulee ihmisten sieluihin uutena voimana. Tähän asti se on ilmentynyt vain osittain, mutta nyt siitä tulee johtava voima. Se määrittelee sisäisen ja ulkoisen elämän ja luo rakkauden ja veljeyden kulttuurin.