» 
Elävä Etiikka
» 
Ihmisen asema kosmisessa evoluutiossa
» 
Ihminen yksilönä, yhteisön jäsenenä ja kosmisena olentona
» 
Ajatuksesta
» 
Synteesin maaginen silta
» 
Rauha kulttuurin kautta
» 
Roericheistä

Ihminen yksilönä, yhteisön jäsenenä ja kosmisena olentona

Seminaarimme aihe on läheisesti yhteydessä uuden aikakauden alkamiseen, joka on Tulen aikakausi. Tiede on todistanut, että Maa-planeetta on jo siirtynyt uuteen aikakauteen. Tutkimustulokset osoittavat, että pyöriessään glaksinsa ympäri aurinkokuntamme siirtyy sellaiseen tähtienväliseen avaruuteen, joka on plasman läpitunkema. Nykytutkijat ovat sitä mieltä, että plasma fyysisellä tasolla edustaa tulielementtiä. Tähän siirtymään liittyy suuria muutoksia niin meidän aurinkokunnassamme kuin Maa-planeetallakin. Viimeisen sadan vuoden aikana Maan vuosittainen keskilämpötila on kohonnut yhden asteen. Yksi aste ei tunnu kovin suurelta muutokselta. Mutta kun otetaan huomioon, että se on enemmän kuin muutos koko vuosituhannen aikana, niin se on jo huomattavaa. Ja kun muistetaan, että lämpötila on noussut ¾ astetta pelkästään viimeisen vuosikymmenen aikana, niin asia muuttuu vakavammaksi. Mahdollisesti se on myös tieteellinen todiste Tulen aikakauden alkamisesta.

Suuret ihmiskunnan Opettajat varoittavat ihmisiä Elävän Etiikan välityksellä siitä, että siirryttäessä avaruuden uusille alueille, tulisten energioiden virtaus lisääntyy Maapallolla. Nämä energiat ovat psyykkistä energiaa.

Psyykkinen energia on alkuenergiaa. Kaikki muut energian lajit ovat eriytyneet siitä. Koska ihminen on tärkein yhdysside maailmojen välillä ja henkisten tulienergioiden tärkein kantaja ja muuntaja, niin ihmiskunnan tehtävänä on toimia näiden kosmisten virtojen vastaanottajana. Tällä hetkellä suurin osa ihmiskuntaa ei kuitenkaan ymmärrä näitä energiavirtauksia, eikä siten myöskään pysty kuljettamaan lävitseen ja muuntamaan niitä. Siksi ne tunkeutuvat syvälle Maan uumeniin ja yhdistyvät siellä tuhoisiin luonnonvoimiin, mikä näkyy lisääntyneinä tulvina, maanjäristyksinä, tulivuorenpurkauksina jne.

Millä tavoin me sitten voimme ottaa vastaan näitä energioita? Ennen kaikkea meidän tulee tiedostaa niiden olemassaolo, ja sitä varten tutkia niitä.

Ihmisen henki on syntynyt Jumalallisessa maailmassa. Syntynyt henki laskeutuu evoluution mukaisesti materian maailmoihin hienoaineiselle ja fyysiselle tasolle hankkimaan kokemusta ja yksilöllistymään. Käytyään menestyksellä läpi kaikki maailmat, viisastunut ja itsensä tiedostava henki palaa kotiinsa Tulen maailmaan. Jotta ihmisen päivätajunta pystyisi kohoamaan tiiviiltä materiallisilta tasoilta korkeampiin maailmoihin, sen on tiedostettava alkuenergia, jonka avulla se lopulta voi tämän kohoamisen suorittaa.

Ihmisessä energioiden vastaanottimina ja muuntajina toimivat energiakeskukset eli chakrat. Uudenlaisessa energiatilanteessa niiden on opittava ottamaan vastaan ja muuntamaan korkeampivärähteisiä energioita. Nämä korkeat värähtelyt siirtyvät tasolta toiselle ja vähitellen muuttavat myös fyysisen kehon. Fyysisessä kehossa energiakeskuksia vastaavat hermopunokset. Energiakeskusten värähtelytaajuuden muuttuessa myös hermoimpulssien taajuus ja luonne muuttuu. Niiden vaikutuksesta muuttuu koko elimistön toiminta. Koska hermopunokset vaikuttavat lähellään sijaitsevien rauhasten, mm. umpirauhasten toimintaan, niin myös veren koostumus muuttuu vähitellen ja sitä kautta koko elimistön sisäinen tasapaino.

Psyykkisen energian tutkimiselle on siis ulkoiset kosmiset syyt. Niiden lisäksi on olemassa myös sisäisiä planetaarisia syitä, joihin kuuluu jokaisen yksittäisen ihmisen täydellistymisen tarve. Käytännössä tämä tarkoittaa, että meidän on muutettava kapeaa käsitystämme meitä ympäröivästä maailmasta – se ei ole olemukseltaan materiaalinen vaan energiallinen ts. henkinen. Ilman tätä käsityksen muutosta ihmiskunnan evoluutiokehitys ei voi jatkua.

Ihmisen elämän tarkoitus on jatkuva evoluutio ja niiden rajattomien ja totisesti mielikuvituksellisten kykyjen löytäminen, jotka Jumala on meille ihmisille antanut. Me voimme loputtomasti oppia uutta maailmankaikkeuden kosmisista ja oman sisäisen maailmamme mikrokosmisista salaisuuksista.

Ihmisen yksilöllisyyden kehitys ja täydellistyminen tapahtuu useiden elämien aikana niin maan päällä kuin hienoaineisessa maailmassa maanpäällisten elämien välillä. Siten jokainen meistä on pitkäaikaisen evoluution tulos ja jokaisella meistä on oma paikkamme koko maailmankaikkeuden evoluutiossa. Ihmisellä ja ihmisyhteisöllä on mahdollisuus loputtomaan kehitykseen ja täydellistymiseen.

Uusi aikakausi, uusi kosmisen evoluution taso edellyttää myös uusia henkisen kehityksen menetelmiä, jotka vastaavat ihmisessä muotoutuvaa uudenlaista energiapotentiaalia. Vanhat okkultiset harjoitukset, fyysiset joogamenetelmät ja muut ihmisen täydellistymisen keinot eivät enää sovi sille uudelle ihmiskunnalle, joka on jo syntymässä uuden vuosituhannen sylissä. Meille on tarjolla toisenlainen tie, joka on työn, kilvoituksen, vaikeuksien voittamisen, tiedon ja hengen tie. ”Ihmisen käsin ja ihmisen jaloin rakennetaan temppeli”, sanotaan eräässä Nikolai Roerichin työssä. Vain siten, eikä mitään kiertoteitä, kerätään todellinen kokemus, joka vie ihmisen henkeä eteenpäin kohti huippua.

Uudella aikakaudella oikea tapa henkiselle täydellistymiselle on psyykkisen alkuenergian tutkiminen ja kerääminen. Psyykkinen energia sisältää toisenlaisen ulottuuvuden omaavien maailmojen energioita. Ne maailmat määrittelevät meidän henkisyytemme, joka synteettisesti liittää yhteen hankkimamme kokemukset ja antaa niille toisenlaisen energialaadun.

Mitä ominaisuuksia psyykkisellä energialla on?

Psyykkinen energia on peräisin tulen maailmasta, joka absoluuttisena henkenä on läsnä kaikkialla maailmankaikkeudessa. Psyykkinen energia on ääretöntä ja kaikkialla läsnäolevaa. Se on yhteinen ja perustavaa laatua oleva energia niin tulen maailmalle kuin hienoaineiselle ja fyysisellekin maailmalle. Psyykkinen energia antaa sielun kaikelle olevalle. Jokainen maailmankaikkeuden olento pienestä suureen on samalla kertaa sekä vastaanotin että lähetin psyykkiselle energialle. Se on jatkuvasti toiminnassa. Sitä käytetään ihmisen fyysisen ja astraalikehon toimintoihin, auran turvaverkon toimintavalmiuden ylläpitoon, ajatustoimintaan jne. Siksi käytetyn energian tilalle on jatkuvasti saatava uutta energiaa, ts. tarvitaan jatkuvaa energianvaihtoa.

Psyykkisillä energiavirtauksilla on magneettinen luonne. Energiat vetävät puoleensa itselleen samankaltaisia energiavirtauksia. Psyykkinen energia pystyy energiatasolla yhdistymään toisten ihmisten lähettämiin ajatuksiin samoin kuin ihmiskunnan korkeiden Opettajien ajatuksiin. Viimeksi mainitussa prosessissa on jo kysymys avaruudellisesta yhteistyöstä.

Myös karman laki perustuu psyykkisen energian magneettisuuteen. Rakkauden, vihan, ystävyyden tai myötätunnon tunteet ovat nimenomaan psyykkisen energian värähtelyjä. Magneettisuus ilmenee sekä vetovoimana että luotaan työntämisenä. Siksi sanotaankin, että niin kielteiset kuin myönteisetkin tunteet yhdistävät ihmisiä samassa määrin. Vain keskinäinen anteeksianto ja myötätunto voivat purkaa tiukat siteet kahden ihmisen väliltä, ja vasta sitten kumpikin voi elää vapaasti.

Psyykkinen energia kerääntyy ihmisen hienoaineiseen kehoon hienoaineisina kristalleina. Nämä kristallit voivat siirtyä fyysiseen kehoon, ja muuttua siellä kemiallisesti erilaisiksi elintoimintojen ylläpitämiseen tarvittaviksi aineiksi. Ne voivat esimerkiksi hajottaa elimistöön joutuneita myrkkyjä, toimia immuunijärjestelmässä tai edesauttaa elinten kudosvaurioiden korjaamista.
Myös hienoaineinen keho voi käyttää näitä kristalleja, esim. chakrojen transmutaation yhteydessä. Kristalleilla on samat ominaisuudet kuin itse psyykkisellä energiallakin, joten kun ihmisen psyykkisen energian värähtely muuttuu, myös kristallien laatu muuttuu.

Jos ihminen ei tiedä psyykkisen energian olemassaolosta tai ei tunnusta sitä, ts. ei kehity henkisesti, energia jää vaille käyttöä. Käyttämättä jäänyt energia muuttuu vahingolliseksi kertymäksi hermokanaviin eristäen ne ja synnyttäen monenlaisia sairauksia, mm. verisuonten kalkkeutumista, neurooseja, reumatismia, sydänsairauksia ja jopa syöpää.

Psyykkinen energia ohjaa ihmisen tunteita antamalla umpirauhaselle käskyn erittää tiettyä hormonia. Ihminen itse määrää sen, mihin tunteisiin hän käyttää psyykkistä energiaa. Energian voi käyttää kielteisiin tunteisiin mutta silloin myönteisille ja henkisille tunteille ei jää tilaa, ja päinvastoin. Näiden kahden ääripään välillä on vaikea löytää kultaista keskitietä, mutta se on välttämätöntä.

Tunteet ja ajatukset yhdessä muodostavat ihmisen mielentilan, (siis sen, millä tuulella ihminen on). Tämä energiatila voi välittyä ihmiseltä toiselle, kun nämä ovat lähietäisyydellä, eli kun aurat ovat kosketuksissa toisiinsa. Siksi esim. perheessä vallitsee tietty mielentila ja sama koskee muitakin suurempia tai pienempiä ihmisryhmiä, esim. työyhteisöjä tai poliittisia puolueita.

Sydänkeskus on ihmisen hengen asuinsija. Se ottaa vastaan avaruudellisen tulen, transmutoi sen ja säteilee takaisin avaruuteen. Sydänverisuonistossa muodostuu myönteisen psyykkisen energian keräntymiä, ns. ringse. Sydänkeskus hallitsee kaikkia muita chakroja, ja siksi se osoittaa kaikkien kolmen kehon energiatilan. Sydän on kaikkien kehojen aurinko, ja ravitsee niitä anteliaasti psyykkisellä energialla.

Tahto on käytännössä toimivaa tarkasti suuntautunutta psyykkistä energiaa. Tahdon ponnistuksella ihminen pystyy ohjaamaan psyykkisen energiansa mihin tahansa tehtävään. Ohjaamalla sen fyysisen kehonsa sisään ihminen pystyy kontrolloimaan sen toimintoja, jopa vaikuttamaan sairauteen. Emootioita voidaan hallita ohjaamalla psyykinen energia hienoaineiseen kehoon.
Vapaa tahto on vahva työkalu. Ihmisen omassa vallassa on, mihin hän energian ohjaa – pahaan vai hyvään. Mutta ainoastaan silloin, kun ihminen suuntaa oman psyykkisen energiansa magneettilinjat Kosmisen Magneetin voimalinjojen mukaisiksi hän voi kehittyä henkisesti. Ihmisen on tiedostettava evoluution kulku ja ohjattava energiansa koko maailmankaikkeuden yhteiseen hyvään, sillä vain siten ihmisen vapaa tahto palvelee yleistä ja omaa kehitystä.

Psyykkinen energia voidaan kutsua toimintaan tietoisella välähdyksenomaisella ajatuksella, johon liittyy sydämen tahtopyrkimys. Psyykkistä energiaa ei hallita aivojen, vaan sydänkeskuksen avulla. Siksi päivätajunnan älylliset pohdinnat ainoastaan vähentävät sen virtausta.
Tähän liittyen Elävä Etiikka neuvoo käsillä parantamista harjoittavia terapeutteja keskittymään hoidon aikana sairauden ja sairaan asemesta valoisiin asioihin ja kosmiseen hyvyyteen. Silloin parantajan psyykkinen energia vapautuu päivätajunnan siteistä ja alkaa toimia itsenäisesti.

Psyykkisen energian voimistaminen
Psyykkisen energian voimistamista varten täytyy ennen kaikkea tiedostaa tämän energian olemassaolo. Vain tietoinen suhtautuminen saa aikaan sen voimistumisen. Säännöllisellä psyykkisen energian mietiskelyllä voidaan saada aikaan sen luonnollinen kasvu. Ratkaisevana tekijänä tässä on pyrkimyksen laatu, ts. mistä syystä ihminen alkaa tutkia psyykkistä energiaa, sillä henkisen pontimen laatu määrittelee myös omien energiasäteilyjen laadun.
Oman psyykkisen energian laatua ei pysty väärentämään, sillä se ei ole aivojen hallinnassa, vaan sydämen.

Psyykkistä energiaa vahvistaa ennenkaikkea tunne. Rakkauden tunne on kaikkein voimakkain ja luova tunne, sillä se synnyttää vahvoja korkean energian virtauksia. Rakastavan ihmisen tunnistaa aina silmistä, joissa loistaa rakkauden tuli. Rakkauden suojissa mitkään epidemiat tai taudit eivät uhkaa ihmistä, sillä psyykkisen energian tuli tuhoaa kaikki sairaudenaiheuttajat. Siksi kaikki ihmiskunnan suuret Opettajat ovat kehottaneet meitä rakastamaan lähimmäistämme.

Psyykkinen energia vahvistuu hetkinä, jolloin vallitsee henkinen korkea ilo. Ilo on erityistä viisautta. Sydämen ilolla voi voittaa kaikki esteet. Ilolla vastaanotettu tehtävä on paras tae sen onnistumisesta. Ilolla vastaanotettu kärsimys kestää lyhyemmän aikaa. Tietoisuuden ilolla voi muuttaa karmaa. Rakkauden ilo pitää maailmankaikkeuden liikkeessä. Ilo sytyttää mikro- ja makrokosmoksen tulet.

Tietoinen työ vahvistaa psyykkistä energiaa. Tietoinen työ on jatkuvaa pyrkimystä kohti täydellisyyttä. Se edellyttää ajattelun kehittämistä, mikä puolestaan kehittää psyykkistä energiaa. Työn kurinalaisuus ja rytmi antavat psyykkiselle energialle kurinalaisuutta ja rytmin.

Psyykkinen energia voimistuu, kun sitä jaetaan toisten ihmisten hyväksi, koska silloin chakrat vetävät maailmankaikkeudesta uusia avaruudellisen tulen virtauksia. Psyykkisen energian jakaminen ja vastaanottaminen on siis elintärkeää ihmiselle itselleen. Ihminen pystyy kehittymään vain silloin, kun jakaa psyykkistä energiaa toisille pyyteettömästi.

Psyykkisen energian voimistamisen lisäksi on huolehdittava sen laadun parantamisesta.
Se saavutetaan tietoisuuden henkistämisen ja laajentamisen avulla. Silloin koko elämä siirtyy sydämen hallintaan. Tietoisuuden laajentaminen ilman henkistä osatekijää ei paranna psyykkisen energian laatua. Vain laaja tietoisuus yhdistyneenä henkisiin arvoihin voi sen tehdä. Henkisillä arvoilla tarkoitetaan pyyteetöntä pyrkimystä kohti yhteistä hyvä, rakkautta ja myötätuntoa kaikkea olevaista kohtaan sekä palvelemista evoluution nimissä. Henkinen ihminen laajentaa tietoisuuttaan sekä näkyvän maailman että näkymättömien ylimaallisten maailmojen tuntemiseen.

Eettisyys ei ole abstrakti käsite, vaan mitä suurimmassa määrin biokemiaa. Sen todistaa esim. valheenpaljastimen toiminta. Ihmisen elimistö toimii eri tavalla totta puhuttaessa ja valehdeltaessa. Ihon sähkömagneettiset ominaisuudet muuttuvat, ja valheenpaljastin rekisteröi muutoksen. Voi vai kuvitella, mitä kaikkea sisäelimissä tapahtuu samalla. Epäeettinen teko alkentaa ihmisen energiavärähtelyjä, mikä heikentää välittömästi immuunipuolustusta ja elinten energiansaantia samoin kuin auran suojaverkkoa. Siksi eettisyys on myös fyysisen terveyden tae.

Ihminen on jatkuvasti psyykkisen energiansa ohjauksessa. Jokainen heräte suurista uroteoista aina arkipäivän pikku toimiin on seurausta psyykkisen energian toiminnasta. Jokainen ihminen kuulee omantuntonsa äänen – sysäyksen sen äänen kuulemiselle antaa psyykkinen energia. Ihminen, jolla on kehittynyt sydän, pystyy erottamaan, mikä on kaikkein tärkeintä ja ensisijaisinta. Ainoastaan silloin kun ihminen pyrkii kuuntelemaan sydämensä ääntä, hän kykenee ammentamaan alitajuntansa syvyyksistä todellista tietoa. Intuitio tarkoittaa kykyä saada päivätajunnan käyttöön korkeammista maailmoista saatu informaatio. On selvää, että tämä kyky riippuu psyykkisen energian tasosta. Mitä korkeampi se on sitä helpompi on saavuttaa korkeammat maailmat, ja sitä helpommin ja nopeammin saatu totuudellinen tieto tulee päviätietoisuuteen.

”Intuitio, tunnetieo tai Malja-keskuksen kerääntymät ovat tietenkin sama asia. Tunnetietoa nimitettiin aikaisemmin intuitioksi. Tunnetieto koostuu aikaisemmissa elämissä kerätystä kokemuksesta ja sen säilytyspaikka on Malja. Se ei ole pelkästään tietoa, vaan nimenomaan tunnetietoa, sillä kaikki saamamme tieto perustuu ennenkaikkea tunteelle… Tunnetieto herää silloin kun psyykkisen energian toiminta jännittyy.” (Helena Roerichin kirjeistä)

Kun ihminen tietoisesti antautuu tunnetiedon ohjaukselle hän löytää sen potentiaalin, joka hänellä on kuluvassa inkarnaatiossa. Mikä voisi olla parempaa kuin löytää oma kutsumuksensa? Miten paljon iloa ja innoitusta sisältyy työhön, jota itse rakastaa? Mitkä hengen korkeudet avautuvatkaan ihmiselle, joka valaiseen maallisen polkunsa tunnetiedon tulisella valolla!

Tunnetieto toimii oppaana kaikilla tiedon alueilla ja kaikilla elämän teillä. Tunnetieto on erehtymätön, täytyy vain osata kuunnella omaatuntoaan, jonka nimi on sydän! Se ohjaa ihmistä henkisen kohoamisen tiellä.

Psyykkisen energian hallintaan saaminen tapahtuu luonnollisesti työn tuloksena, olipa työn luonne mikä tahansa. Siksi haluankin sanoa, että avaimena kaikkiin saavutuksiin on väsymätön ja järjestelmällinen työ. Ihmeitä ei tule. Ei tule taikuria, joka tekisi puolestamme sen, mikä meidän on määrä tehdä itse. Vain me itse työn ja yhteistyön tietä voimme nousta uudelle evoluutiospiraalin tasolle ja muuttua paremmiksi ja täydellisemmiksi.

Kuluvana aikakautena Maapallo siirtyy sellaiselle kosmiselle alueelle, jossa vaikuttavat hyvin hyväätekevät avaruudellisen tulen virtaukset. Ihmiskunta on henkisen kultakauden kynnyksellä. Ne joilla on kehittyneet henkiset kyvyt vahvistuvat, kun taas ne, joiden henki nukkuu heikkenevät. Sen ansiosta maan päällä tapahtuu henkinen vallankumous, jossa henkiset arvot voittavat materiaaliset. Koko ihmiskunnan elämä, eikä vain se, vaan koko materiaalisen planeetan elämä mukaanlukien kaikki luomakunnat, kokevat täydellisen muutoksen. Maa-planeetalle koittaa henkinen kevät. Paluuta vanhaan ei enää ole. Koko Maapallo kulkee suoraa reittiä kohti kotiaan – Tulen maailmaa.

Haluan päättää esitykseni Helena Roerichin sanoihin:
Kaikesta hengestänne pyrkikää kohti valoisaa tulevaisuutta. Psyykkinen energia, joka kantaa meidät ylimaallisiin piireihin, kerätään täällä Maan päällä, ja parhaana herättäjänä ja kasvattajana sille on iloinen pyrkimys tulevaisuuteen, joka on täynnä valon töitä, niin Maan päällä kuin hienoaineisessa maailmassakin.